Salaojitus
Salaojitukset ovat EM-Salaojat Oy:n erityisosaamista. Yrittäjällä on nykyaikaisista salaojajärjestelmistä jo yli 20 vuoden kokemus. Tampere ja muu Pirkanmaa ovat palvelualuettamme, joten voit tilata meidät kaivamaan salaojat laajalti tällä alueella. joten ota rohkeasti yhteyttä, mikäli tarvitset luotettavaa tekijää salaojaurakalle.
Vuosien varrella meille on kertynyt kokemusta lukuisista kerros-, rivi ja omakotitaloista, joten uskallamme luvata pystyvämme palvelemaan asiakkaitamme kaikenlaisten rakennusten salaojituksissa. Koska olemme maanrakennuksen monipuolinen ammattilainen, voimme tarjota sinulle työt helppona ja kustannustehokkaana kokonaispakettina; saat kaikki palvelut saman katon alta avaimet käteen -periaatteella, aina suunnittelusta toteutukseen.
MIKÄ ON SALAOJA JA MIHIN SITÄ TARVITAAN?
Salaoja on erittäin tärkeä osa rakennuksen perustuksia, sillä sen tehtävänä on pitää rakennuksen perustukset kuivina. Salaojaputki kaivetaan siis maan alle, ja putkeen tehdyistä rei’istä ympäröivän maan kosteus tihkuu putkeen. Vesi virtaa salaojaputkea pitkin joko sadevesiviemäriin, salaojakaivoon, kivipesään tai avo-ojaan. Salaojajärjestelmään kuuluu putkien lisäksi vettä läpäisevä ja kosteuden nousua torjuva kapillaarikatkokerros, joka voi olla esimerkiksi sepeliä.
KAIVAMME SALAOJAT KAIKENLAISIIN KOHTEISIIN
Salaojitus vaatii tekijäkseen aina kokeneet ammattilaiset. EM-Salaojat Oy:llä on alalta kahden vuosikymmenen kokemus, joten voimme oikeasti sanoa tietävämme, mitä teemme.
Meidät voit pyytää tekemään esimerkiksi seuraavat kohteet:
omakotitalon salaojitus, rivitalon tai kerrostalon salaojitus, kesämökin salaojitus. Salaojaremontit ovat usein vaativia projekteja, joiden urakoitsijalta edellytetään vankkaa tietotaitoa; valitsemalla meidät tekemään salaojat voit olla varma siitä, että työt tehdään laadukkaasti ja oikein kohteeseen kuin kohteeseen.
TILAA SALAOJITUS AMMATTILAISELTA
EM-Salaojat Oy:ltä tilattu salaojitus Tampereen ja Pirkanmaan alueilla on takuuvarmaa ammattilaisen työtä. Kun valitset urakkaan oikeasti kokeneen tekijän, voit olla varma siitä, että työt tehdään huolellisesti ja kaikkien määräysten ja asetusten mukaisesti. Ammattilaisen tekemä salaojitus antaa mielenrauhan vuosiksi eteenpäin.
Vuosien varrella meille on kertynyt kokemusta lukuisista kerros-, rivi ja omakotitaloista, joten uskallamme luvata pystyvämme palvelemaan asiakkaitamme kaikenlaisten rakennusten salaojituksissa. Koska olemme maanrakennuksen monipuolinen ammattilainen, voimme tarjota sinulle työt helppona ja kustannustehokkaana kokonaispakettina; saat kaikki palvelut saman katon alta avaimet käteen -periaatteella, aina suunnittelusta toteutukseen.
TILAA SALAOJITUS AMMATTILAISELTA
EM-Salaojat Oy:ltä tilattu salaojitus Tampereen ja Pirkanmaan alueilla on takuuvarmaa ammattilaisen työtä. Kun valitset urakkaan oikeasti kokeneen tekijän, voit olla varma siitä, että työt tehdään huolellisesti ja kaikkien määräysten ja asetusten mukaisesti. Ammattilaisen tekemä salaojitus antaa mielenrauhan vuosiksi eteenpäin.
Vuosien varrella meille on kertynyt kokemusta lukuisista kerros-, rivi ja omakotitaloista, joten uskallamme luvata pystyvämme palvelemaan asiakkaitamme kaikenlaisten rakennusten salaojituksissa. Koska olemme maanrakennuksen monipuolinen ammattilainen, voimme tarjota sinulle työt helppona ja kustannustehokkaana kokonaispakettina; saat kaikki palvelut saman katon alta avaimet käteen -periaatteella, aina suunnittelusta toteutukseen.
MATALAPERUSTAINEN SALAOJITUS

SYVÄPERUSTAINEN SALAOJITUS

Mikä salaoja on ja mihin sitä tarvitaan?
Salaojaputki asennetaan yleensä rakennuksen anturan läheisyyteen, usein sen alapuolelle. Sen toiminta perustuu veden hallittuun ohjaamiseen: putki sijoitetaan kaivannon alimpaan tasoon, ja sen yläpuolella on hyvin vettä läpäisevää maa-ainesta. Tämä mahdollistaa veden imeytymisen salaojaan ennen kuin se pääsee kosketuksiin rakenteiden kanssa.
Salaojat johdetaan tyypillisesti pumppaamoon, ojaan, rinteeseen, imeytyskenttään tai hulevesiverkostoon. Niiden ensisijainen tehtävä on estää kosteuden kertymistä rakennuksen perustuksiin. Salaojat toimivat myös varajärjestelmänä, joka poistaa maaperästä nousevaa tai sadevesijärjestelmän sekä pintakallistusten ohittanutta vettä, suojaten näin rakenteita kosteuden aiheuttamilta vaurioilta.
sadevesijärjestelmä
Sadevesijärjestelmän tehtävänä on ohjata kattovedet ja pintavedet hallitusti pois rakennuksen läheisyydestä. Vesi voidaan johtaa esimerkiksi rinteeseen, imeytyskenttään tai hulevesiverkostoon.
Hyvin suunniteltu sadevesijärjestelmä estää veden kertymisen perustuksiin ja vähentää kosteuden aiheuttamia vaurioita.
Kapillaarikatko
Kapillaarikatkon tarkoituksena on estää kosteuden nousu maaperästä rakennuksen rakenteisiin. Lisäksi se ehkäisee sadevesijärjestelmästä ylöspäin nousevan veden pääsyn perustuksiin.
Kapillaarikatko toteutetaan yleensä karkealla, hyvin vettä läpäisevällä kallio sepelillä (raekoko 8–16 mm), joka katkaisee kapillaarisen vedennousun.
Perusmuurilevy ja sen lista
Perusmuurilevy
Perusmuurilevy ei toimi vesieristeenä, vaan se on suojaava muovilevy, joka ehkäisee suurimman kosteuden pääsyn rakenteisiin.
Perusmuurilevyn lista
Listan tarkoituksena on estää hienoaineksen ja valumavesien pääsy perusmuurilevyn taakse. Tämä parantaa levyn toimivuutta ja estää sen tukkeutumisen.
Lämpö- ja routaeristys
Routaeristys
Lämpöeristys asennetaan perusmuurilevyn päälle erityisesti kellarillisissa kohteissa. Sen tehtävänä on estää kylmän maan vaikutus rakenteisiin ja vähentää lämpöhäviöitä.
Routaeristys
Routaeristys asennetaan matalaperusteisiin rakennuksiin, jotta routa ei pääse tunkeutumaan perustusten alle ja aiheuttamaan rakenteellisia vaurioita. Oikein toteutettu routaeristys auttaa ehkäisemään putkilinjojen jäätymistä ja roudan pääsemistä rakennuksen alle.
Suodatinkangas
Suodatinkankaan tehtävänä on estää hienoaineksen kulkeutuminen kapillaarikatkoon ja salaojaputkiin. Tämä ehkäisee salaojajärjestelmän liettymistä ja varmistaa sen tehokkaan toiminnan pitkällä aikavälillä.
Tarkastuskaivot
Tarkastuskaivot sijoitetaan yleensä rakennuksen pääkulmiin, ja niiden avulla voidaan tarkistaa salaojien vedenpinnan korkeus. Lisäksi ne mahdollistavat salaojalinjojen huollon, kuten huuhtelun ja kamerakuvauksen, mikä auttaa pitämään järjestelmän toimivana.
Viistevalu
Viistevalun tehtävänä on kallistaa patolevyä anturan ja sokkelin kulmassa, jotta vesi ohjautuu hallitusti poispäin rakenteista. Tämä vähentää kosteuden kertymistä perustuksiin ja parantaa rakenteen kuivana pysymistä.